Armi S. Kuronen

Armi-täti aikoo kirjoittaa m€hukkaan paljastuskirjan. Rahat tietenkin aion pitää itselläni ja tuhlata äveriääseen elämään. Kieltäydyn päivystämästä ja pidän muutaman vuoden vapaata. Lokakuusta huhtikuuhun asuisin Tunturi-Lapissa hiihdellen, kesät nyt menevät vaikka etelässä rullaluistellen ja ongella istuen. Tässä on €räitä otoksia tul€vasta t€oks€sta:

70-luvulla perheeni asui joen rannalla kerrostalossa ollessani kouluikäinen. Isä teki joen jäälle luistinradan. Jälkeenpäin ajatellen se oli aika typerää. Joen virtaus oli todella kova varsinkin tulva-aikaan. Meitä nuorempi naapurin poika sai houkuteltua veljeni ja minut pois luistinradalta ja kävelemään joen jäätä pitkin. Tuo poika tippui jään läpi, mutta onneksi pääsi omin avuin ylös. Viisaina lapsina varoimme tietenkin kertomasta tästä kenellekään aikuiselle. Olimme kauhuissamme, jos vanhempani saisivat tietää. Enemmän kauhuissani olen nyt, sillä tuossa oli merkit pahemmastakin.

5. tai 6. luokalla huijasin matematiikan kokeessa. Varsinaisesta lunttauksesta ei voida puhua. Minulla oli hyvä ystävä, joka oli aivan onneton matematiikassa. Hänen veljensä oli taas meitä kaksi vuotta vanhempi. Laiska opettaja käytti matematiikan kokeina jotain opetushallituksen tai vastaavan puljun lomakkeita. Tietenkin tuon kaverin veli oli tehnyt kokeen kaksi vuotta aikaisemmin. Se löytyi heidän kotoaan. Laskimme laskut edellisenä iltana. Koe huipentui viimeiseen tehtävään: Piti laskea kapitalistin uima-altaan vesitilavuus. Opettaja ihmetteli, miten ystäväni sai arvosanaksi 8 tai vastaavan. Minä en mitenkään loistanut tuossa kokeessa, mikä kertoo jotain oppimiskyvystäni.

Finninaamoja kiinnostaa alkoholi. Niin kiinnosti minuakin 15-vuotiaana. Kiljun tekeminen oli vaikeaa, varsinkin jos unohti kesken prosessin, että oli tekemässä kiljua. Unohtunut pullo pamahti mummolta lahjaksi saamaani kirstuun runsaan viikon kuluttua alullepanosta.

Olisi ollut meille ihan oikein, jos olisimme jääneet juopottelusta kiinni. Onneksi se ei ollut viikottaista eikä kuukausittaistakaan. Tuli niin kamala olo. Kukaan ei nauttinut tuohon aikaan viinejä. Olutta, lonkeroa tai väkeviä hankittiin.

Fiat Zastava on kevyt auto. Kuusi henkilöä kykeni nostamaan sen kahden puun väliin. Mutta vielä kevyempi on Morris Marina, jonka onnistuin ajamaan puuta päin 20 kilometrin tuntinopeudessa sohjoisella tiellä. Yläasteikäiset pojat ilkkuivat autoani koulun pihalla"Morris Marina, ikuinen narina." Nykyään ymmärrän syvän halveksunnan autoani kohtaan. Marinoita tuotiin Suomeen vain sen takia, etteivät ne kelvanneet muille. Tämän järkyttävän tiedon luin vasta viime talvena keittiön pöydällä lojuvasta Tekniikan Maailmasta. Kuvittelin, että se on englantilainen hienostoauto. Jotain purtilon laadusta kertoo sekin, että Helsingin satamassa oli sadoittain Marinoita ruostumassa. Osa autoista oli varustettu kahdella vasemmalla takaovella. Jostain syystä Morris Marina kuulostaa nätiltä nimeltä, vaikka auton laatu olikin surkea.

Vasta 20 vuotta myöhemmin hankin ensimmäisen oman uuden auton. Kolmen viikon käytön jälkeen takapuskuri oli lommolla ja ruvella. Prisman pihassa koiraparkki ryömi takaa oikealta salakavalasti auton taakse. Kauppalaskun loppusumma oli 300 euroa.

Rasvaisimmat jutut paljastan kirjassani: Kuten sen, miksi mikroaaltouuniin ei kannata itse vaihtaa lamppua, tai miksi keittiön tiskialtaan viemäriputkista kannattaa ottaa kuva ennen putkisyherön purkamista. Kohukirja etsii myös vastausta siihen, miksi 5-vuotias veli löi samanikäistä siskoaan laholla ja naulaisella laudalla päähän. Ostakaa!