perjantaina, syyskuuta 28, 2007

Kauheeta!


Jos osaatte pitää salaisuuden ettekä juorua sitä eteenpäin, niin kerron teille sellaisen. Huonolaatuinen kuva on otettu yliopistosairaalan käytävällä. Sairaalahan on puhdas, hygieeninen, siisti ja steriili. Armi huudahti kovaäänisesti otuksen kohdatessaan. Tämän merkkitapauksen piti juuri sattua sinä päivänä, kun jätin taskupokkarin kotiin.

tiistaina, syyskuuta 25, 2007

Plöts-klubi® on täällä.

Plöts-klubit avataan. All in one (and once more) non exclusive stand by me alone-tyyppinen klubikonsepti on ihan uutta ja käheetä Suomessa. Plöts on onomatopoeettinen sana, joka kuvaa niin ei yhtään mitään ja kuitenkin siinä on kaikki. Plöts-äänihän kuuluu, kun laatta lentää lattialle.

Konseptissa lähiöbaari levittäytyy taloyhtiöiden pihoihin ja kerhohuoneisiin. Se on perheellisten elämänlaatua, kun ei enää arki-iltoina tarvitse kävellä kuppilaan tai kantaa kaljaa kotiin. Olutta voi nyt lipittää kesäisin omassa pihakeinussa ja talvisin taloyhtiön väestönsuojassa. Lapset leikkivät hiekkalaatikolla ja vanhemmat voivat rentoutua.

Klubitoiminnan ainutlaatuisena filosofiana on "jokaisella on oma elämä", mitä ei Suomessa ole koskaan ennen kuultu. Plöts-konseptin baareihin kuuluvat oma sisustus, olutmerkki ja pahkakupit. Päivettynyt pystypanelointi ja muovituolit tuskin jättävät ketään kylmäksi. Suomessa projektia vetää entinen kuntohoitaja (AMK) Penni Paarman. Penni etsiikin nyt lähiöistä taloyhtiöitä, jotka ovat kiinnostuneita tällaisesta ainutlaatuisesta liikeideasta.

lauantaina, syyskuuta 22, 2007

Hampaaton purkkalääkäri - venyy ja paukkuu


Lääkäreistä on tehty ammatillisesti kuohittuja olentoja terveydenhuollossa. Konekirjoittaja kieltäytyy kirjoittamasta aamuyölllä tarkkailulähetettä, koska se ei kuulemma kuulu hänelle. Päivystyksen kriittisin henkilöresurssi kirjoittaa itse koneella tai käsin. Yliopistosairaalat puuhastelevat tupakoimattomuuskylttien, muovijalkineiden ja kiroilukieltojen kimpussa, mutta ilmeisesti huippusairaalalle on aivan sama, millaisia harakanvarpailla varustettuja sairaalan asiapapereita voidaan käsitellä oikeudessa tai mihin sairaalan kiireisin lääkäri aikansa käyttää.

Ylihoitajillakin pitää olla omat pikku barbit, joita voi valtaansa näyttäessään liikutella. Nykyään he päättävät, paljonko ja missä poliklinikoilla on hoitajia töissä. Lääkäri riisuu, haastattaa, tutkii ja pukee potilaan. Vasta vastaanotolla selviää, että rouvan lääkelista on saattajalla, joka istuu nyt kahvilassa tai lähti käymään torilla. Lääkäri laittaa määräykset koneelle. Toimenpiteissä ei avustajaa näy. Ja kaikki tämä siinä samassa ajassa, joilloin oli hoitajakin mukana vastaanotolla. Lasikopin täti päättää, millä frekvenssillä lääkäri ottaa potilaita vastaan.

Sairaalan apteekki on kehittänyt lääkkeiden vaihtolistan. Spesicor on Orloc. Atacand on Cozaar. Humalog mix on sama kuin Mixtard 25. Ja kaikki tämä vaihto tapahtuu lääkärin tietämättä. Vanhuksille annataan uni- ja tulehduskipulääkkeitä ilman lääkärin määräystä. Lääkärille ei kerrota mitään.

ATK-osaston toivottamat tapaukset ovat yrittäneet ratkoa erästä tietoteknistä ongelmaa jo toista vuotta siinä onnistumatta. Mutta lääkärillähän on aikaa odottaa kierrolla ja yrittää uudelleen saada laboratoriotulokset näkyviin. Printteri ei toimi, mutta lääkäri on se, joka konttaa lattialla ja selvittää ongelmaa.

Audiatorin konsulttisheikit ehdottavat lääkäreille, että heidän tulisi kysyä neuvoa naapurikunnan lääkäriltä ja soitella sosiaalitoimistoon ennen lähetteen tekemistä.

Lääkäri venyy ja paukkuu Hubba Bubba-purukumi. Ylilääkärit eivät viitsi tällaisiin maalliisiin asioihin sotkeutua. He ovat luovuttaneet suosiolla valtansa, ettei tulisi riitoja. Käskyttää ja komentaa ei saa ketään -paitsi lääkäreitä. On ovela tavata hallita kieltäytymällä tekemästä jotain. Vastuuunkantajahan sen lopulta tekee. Siivoaahan äitikin lopulta lasten sotkut.

Meiltä on viety lääkkeenmääräämisoikeus, konekirjoittajat, avustajat ja vielä ammatillinen itsemääräämisoikeuskin. Vastuu on jätetty. Aseettomana ja hampaattomana on hankala taistella potilaiden puolesta.

Armi-arvoitus (laho puujalkavitsi)

Kysymys: Mitä lapamato lauloi kohdatessaan kiertokulkunsa varrella Armin?



Vastaus: Oh, oh, you're in the army now Now you remember what the draftsman said ....

tiistaina, syyskuuta 04, 2007

Kolmekymppisten tavisten teinikohellus

Tätä ette kestä katsoa: Käsi oli toisen olalla. Södee. Sekoiluu. Ooh! Bissee! Sauna, palju. Ooh! Pyörtykää.

BBtalos olo kyl kysyy henkist kanttii ja konfiktin kestoo niinku. Ku on ollu BB-talossa, niin sehän pätevöittää tavallisen taukin ihan mihin tahansa. Niinkin erikoiseen ammattiin kuin juontajax.

Ja oli kyl tosi omaperäinen idis tuoda taloon homo. Se lataa niinku jännitteitä.

Ja nyt joku vielä satu teitään, et mix raskausteti tehään, niin six, ett tietää voiko vetää bissee ja sidukka ja röökii.

Ajat muuttuvat: Ekalla luokalla ketjukävelyä sanottiin leikix, nyt telkun laatuviihteex.

Jos nuo BB-teinit aikovat työntää minua pyörätuolissa vanhainkodissa, niin hakekaa minut pois. Alan pakata matkalaukkuja.

Kevään kärsimysnäytelmä

Jos jotain muita kuin monikansallisia elintarvikeyhtiöitä ja kotimaisia oluttehtaita voi syyttää Suomen kansan metabolisesta oireyhtymästä, niin se on Suomen peruskoulu. Se tappoi 70-luvulla liikunnanilon tamburiinijumppaan ja pesäpalloon.

70-luvulla keväisin koululiikunta oli yhtä kärsimysnäytelmää. Pelasimme pesäpalloa. Opettajana oli 20-luvulla syntynyt viipurilainen obeesi vanhapiika, jonka jalat alkoivat taipua vasta lonkista. Jälkeenpäin ajatellen hänellä oli aika erikoiset opetusmenetelmät. Kehu tai kiitos ei kuulunut metodeihin.

Huhtikuun lopulla se kärsimys alkoi. Pesäpallomailat ja pahalta haisevat räpylät kannettiin koulun päätyyn vihreässä muovilaatikossa. Oppilaat pituusjärjestykseen riviin ja valittiin kaksi huutajaa, jotka saivat valita itsellensä vuoronperään joukkueenjäsenet. Ja arvatkaapa kenet huudettiin viimeisenä.

Minun mielestäni koko peliä ei olisi tarvinnut edes pelata. Kun näki, mihin joukkueeseen se luokan ainoa palloonosuja päätyi, niin tiesi lopputuloksen. Puolet luokasta seisoi tylsässä jonossa ruskeat terryleenit iholla ja värjötteli odottaen lyöntivuoroaan. Toinen puoli oli kentällä ihan toimettomana. 95% lyönneistä oli täysejä huteja. Se osuja löi pallon aina kauas kerrostalon päätyyn ja pesät tyhjäksi.Tätä tympeyttä kesti kaksi kuukautta joka kevät useamman vuoden ajan.

En tiedä miksi se pesäpallo piti tyoda Suomen peruskouluihin. Oliko se isänmaallista innostusta? Kenen idea se oli? Nykyäänhän peruskoululaiset kuulemma saavat lyödä tennismailalla, mikä varmaan kauhistuttaa 70-luvun kouluhallituksen kunniallista virkamiestä. Peruskoulussahan ei saanut tuntea onnistumisen iloa.