lauantaina, joulukuuta 06, 2008

Viisi kiloa kaalilaatikkoa

Pätevä perheenemäntä prosessoi pesueelleen pontevan määrän ruokaa kerrallaan. Armi-täti aloitti leivinuunin lämmityksellä aamupäivällä. Uunin lämmitykseen menee kaksi kopallista puuta. Kaali, joka ei muuten edes mahtunut jääkaappiin, oli ostettu edellisenä päivänä. Raastoi kaalin pienellä yleiskoneella hienoksi rouheeksi ja pehmitin paistinpannulla. Lisäksi paistoin jauhelihan.

Toivottavasti en nyt aloita mitään pitkäaikaista uskonsotaa, kun kerron, että kaalilaatikkoon sopivat ohraryynit, joita esikeitin lihaliemessä. Jotkuthan ovat sitä mieltä, että puuro puurona ja kaalilaatikko kaalilaatikkona. Kaalin, ohraryynien ja jauhelihan sekaan lisättiin munamaito, jossa oli siirappia, suolaa ja hieman valkopipuria

Iltapäivällä, kun uuni oli lämmitetty ja hiilet vedetty pois, uuninmittari näytti 200 astetta. Myönnän, että kaalilaatikon teko meni vähän manian puolelle, sillä laskin, että isossa vuoassa oli yli viisi kiloa tätä herkkua. Ruoka oli uunissa noin kolmisen tuntia folioon peitettynä.

Tähteeksi jääneestä jauhelihasta tein makaroonilaatikoa. Meillä ei muut arvosta kaalin makua. Makaroonilaatikkoakin tuli kolmisen kiloa.

Seuraavana päivänä haudutin vielä uuninjälkilämmössä uuniohrapuuron ja keitin mansikkakiisselin. Toisena päivänä uuninläämityksessä mittarin näyttäessä 70 asetta lohkoin vielä omenanpaloja kahdelle pellille uuniin kuivumaan.

Martat, otatteko jäseneksi?

Ei kommentteja: