perjantaina, marraskuuta 30, 2007

Mullistavaa ajattelua

Tehkää tilaa ja avatkaa ikkuna. Happi loppuu ja jalat ovat setsuuria. On kirjoitettu ennenkuulumaton ajatus Lääkärilehden (numero 48/2007, s. 4500) keskustelupalstalla. "Sähköisiä potilastietojärjestelmiä on kehitetty pitkään yhteistyössä hoitohenkilöstön kanssa". Näin julistaa WM-Datan liiketoimintayksikön johtaja.

Sanaan " pitkään" uskon, mutten usko "yhteistyössä hoitohenkilöstön kanssa". Kukahan näille nörteille kertoisi, että olisi kannattanut istua sielllä käyttöliittymäsuunnittelukurssin luennolla eikä Assemblyssä? Kun fontti on niin pientä, että sitä pitää tihruta, tai kuolintodistus printataan eri tavalla kuin B-lausunto, niin on turha lässyttää yhteistyöstä henkilökunnan kanssa.
Lapsikin tajuaa, että jos ensimmäinen ovi aukeaa kahvasta vääntämällä, niin aukeaa toinenkin ovi. Pegasoksen tekijä taas on ajatellut, että ensimmäinen ovi aukeaa tavanomaisesti, mutta toisen oven saa auki siten, että ovi irroitettaan saranoistaan ja tehdään karmin viereen reikä, josta kontataan läpi.

"Palautteen saaminen on meille ensiarvoisen tärkeää". Hienoa! Nyt kun tuosta ontuvasta pattipolvesta on tullut palautetta sanomalehtiä ja televisiota myöten, niin jäädään odottamaan, missä koni laukkaa kuuden kuukauden kuluttua.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Etsi viimeinen paperinro Systolesta, siinä on krhm, erään henkilön kirjoittama juttu Terveydenhuollon tietojärjestelmistä! Ihan vaan, että, no ei sen enempää....Köh... Pegasos-terkuin taas *ei lasipäisiä saa lyödä*!

Anonyymi kirjoitti...

Anteeksi, en tajunnut *iskee päätään seinään*. Jos haluat, voin meilata sen sinulle. Ilmoita vaikka polgara.welhotar@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Ei pidä hätäillä! Jos Liisa Hyssälä nyt sattuikin lupaamaan 2003, että homma toimii koko maassa yhtenäisesti 1.1.2007, niin kyllähän sen niin on oltava!
Ja jos ei ole, tehdään uusi lupaus: ihan takuuvarmasti 2011.

Sitä paitsi "yhteistyössä hoitohenkilöstön kanssa", sehän on ikiaikainen urbaanilegenda - ihme, josta kaikki ovat kuulleet, mutta vain erittäin harva nähnyt.

T kirjoitti...

Tämä kommentti ei mitenkään liity käsiteltävää asiaan, vaan on aivan jotain muuta.

Törmäsin linkkiin polgaran kautta, ja voin sanoa että en ole hetkeäkään katunut tänne saapumistani :D

Yritän kovasti olla nauramatta ääneen ja/tai olla kaatumatta lattialle tehdessäni niin, mutta jo kohta "Tehkää tilaa ja avatkaa ikkuna. Happi loppuu ja jalat ovat setsuuria." oli sellainen kielikuva, että huonolta näyttää :rotflmao:

Kiitos päivän parhaista nauruista :)