keskiviikkona, toukokuuta 23, 2007

Tutkintouudistus

Pikku-Kalle joutui taas rehtorin puhutteluun piirettyään kirkkoveneen pulpettiinsa. Kallelta kysyttiin, miksi hän näin teki. Kalle vastasi: "Suoritan perustutkintoa".

Eilinen Hesari kertoi, että Helsingissä taiteilija Mimosa Pale tekee lopputyönsä kuljettamalla isoa vaahtomuovista tehtyä häpyä polkupyörällä. Pitää todeta, että Armi-tätikin on nähnyt erittäin monta lopputyötä puistonpenkeillä ja lasten leikkipuistoissa.

Armi ehdottaa uutta kirkkovenetutkintojärjestelmää. Toivottavasti ehdotus saa myötätuulta ja tutkintouudistus ankkuroituu Suomeen: Kirkkovene pulpetissa oikeuttaa perustutkinnon suorittamiseen ja vene naapuritalon seinässä AMK-tutkintoon. Yliopistotasoinen tutkinto vaatii jo soudettavaa kirkkovenettä eri materiaaleista yhdistelemällä. Tohtoristasoiseen tutkintoon tarvitaan useaa monipaikkaista ja kannettavaa kirkkovenettä. Näkökulma on monikulttuurinen, vähemmistöt huomioon ottava sekä huomattavasti laajempi kuin yliopistotasoisessa perustutkinnossa.

Mimosa Pale teki myös teoksen vuonna 2003. Siinä hän tulee ulos täytekakusta mummoksi pukeutuneena.

Armilla on siniset, tarjoustangosta ostetut tuulipuvun housut, musta pusero, vihreän kirjava kypärä, mustat kumisaappaat sekä ruskea reppu kun hän polkee itsensä ylös sairaalan parkkihallista töiden jälkeen. Näky on varsin taiteellinen ja vaikuttava.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nauroin niin, että lähes tipuin penkiltä (mihin ei kylläkään riittävässä univajeessa tarvita paljoakaan - mitenkään huumorintajuasi väheksymättä)! Kiitos Armi, että jaksat -tietämättäsi- piristää viimeisiin tentteihin puurtavaa medisiinarinreppanaa.

(Viisisataa sivua tenttiin lukeneena tulee välillä kyllä mieleen, olisikohan sittenkin pitänyt pyrkiä vaikka taideteolliseen. Kirkkoveneitse itsensä ilmaisu voisi itse asiassa olla rentouttavaa - tosin minulla ei kyllä riittäisi rohkeus kuin korkeintaan amk-tasoiseen tutkintoon.)

Anonyymi kirjoitti...

Millähän yhdistelmällä ne gynekologin erikoistumisopinnot sitten suoritetaan? Pitääkö osata piirtää myös purjevene?

Muuan taidekoulun käynyt naisihminen minua muinoin valisti, ettei se mikä julki näkyy riitä taiteilijaksi tulemiseen - pitää olla alan ammattikoulutus. Vasta sitten voi kutsua kättensä jälkiä Taiteeksi, ja se toinen vieressä, joka täysin identtisen työn teki vain Tuhersi Jotain.

Olen myös käynyt taidenäyttelyssä, jonka töille porukalla kunnon kännissä hienot nimet huutoäänestyksellä keksittiin. Oli mukava jälkeenpäin lukea ylistävää kritiikkiä kuvan ja tekstin täydellisestä kohtaamisesta.

Että ei kun vähän lisäät jotain tarakalle, ja alat väittää esittäväsi performanssia. Sitten julkisuutta saatuasi rupeat jonkun sortin elämänhallintaguruna luennoimaan suurella rahalla, poseeraat rohkeissa uimapukukuvissa lehdessä, ja kohta jo unohdat ikinä sairaalatyössä pienellä palkalla raataneesikaan.

Armi Paini kirjoitti...

Nyt se jättihäpy on valittu vuoden esteettiseksi teoksi.
Verkko-Hesari 18.12.2007
"Mobile Female Monument on palkintoperustelujen mukaan "surrealistinen ja samalla hyvin inhimillinen taideteos, joka puhuu yhtä aikaa julkisesta ja henkilökohtaisesta tilasta. Kaukaa katsottuna pyörillä kulkeva gogolilainen jättiläisnenä paljastuu lähempää nähtynä naisen synnytyselimiksi. Pale kutsuu ohikulkijoita ryömimään teoksen sisään ja syntymään siellä uudelleen.""