Henk.koht. asiaa

Olen löytänyt päälaeltani talven aikana harmaita hiuksia. Ne näyttävät täysin värittömiltä ja kiiltävät ikävästi kirkkaassa valossa. Huolestuttavaa tässä on se, että niitä on nyt noussut sellaisen ihmisen nuppiin, joka ei vieläkään tiedä tässä iässä, mitä työelämältä tahtoo. Tai tietää: hän tahtoo Kaiken.

Armi tahtoo haastavan ja heroistisen leipäpuun. Palkka on hyvä, päivystyksiä sopivasti sekä työyhteisö on mukava. Potilastietojärjestelmä on toimiva, eikä huumorintajuinen löysäkravattinen/- nutturainen pomo äksyile minulle. Työmäärä on siedettävä. Leppoisassa päivystyksessä ei iskisi pään kuoren halkaiseva migreeni.

Olen pyörinyt terveyskeskuksissa, psykiatrialla, työterveyshuollossa ja sisätaudeilla. Osastopsykiatria oli mukavaa, mutta se polin pyöritys veisi luultavasti järjen. Työterveyshuollossa sairaanhoito on kohtalaisen helppoa. Itse työterveyshuolto haittaa yöunta, nostaa verenpainetta ja kasvattaa Armille liikavarpaita. Ja kuka nyt terveyskeskukseen haluaa? Kaikki haukkuvat: potilaat, STAKES, poliitikot sekä sairaalakollegat. Potilaita tunkee ovista ja ikkunoista, tietojärjestelmät takkuavat, ja väestövastuulääkärillä työolot ovat kuin venäläisellä maaorjalla.

Pari vuotta sitten Suomeen etsittiin EU:n vaatimia pyöriäistarkkailijoita. Pyöriäiset ovat merinisäkkäitä, joita ei ole nähty Suomessa vuosikymmeniin. Työ kuulosti niin mukavalta ja leppoisalta, että Armi-tätikin otti selvää, millainen koulutus siihen vaadittiin. Piti olla luonnontieteiden kandidaatti tai maa- ja metsätieteiden maisteri. Tarkkailija seilaa rahtilaivoilla Suomen aluevesillä ja tihrustelee merelle, josko niitä pyöriäisiä uisi vastaan.

Joten: Etsikää Armille joku mukava työ. En ole uskaltanut Miehelle vielä kertoa, mutta elokuun alussa minulla ei ole tiedossa mitään työpaikkaa, mihin mennä.