torstaina, lokakuuta 23, 2008

Armi, vessaharjateknologian uhri

Kannattaa aina varmistaa sairaalan vessan toiminta tai ainakin tehdä käyttöönottotarkastus pönttöön ennen kuin sitä käyttää. Ettepä ikinä arvaa, millaisen hien pintaan nostivat tuskalliset kauhunhetket potilas-WC:ssä.

Arkkitehti on keksinyt, että vaatekomeron kokoiseen tilaan kannattaa tehdä vessa. Insinöörikään ei voi olla noin tyhmä. Potilas-WC:n leveys on alle metri, eikä siellä ole edes käsienpesuallasta. Takki pitää jo avata ennen sisäänmenoa ja mieluiten jo laskea vähän housujakin.

Asiani hoidettua vedin vessanpytyn. Sitten se helvetti taas alkoi. Vessanpytty kuohui melkein yli, paperi ei mennytkään siitä mutkasta läpi. Siitä olen insinööreille ikuisesti kiitollinen, että vessan vesisäiliön koko on osattu tehdä pienemmäksi kuin wc-pönttö. Vedin toisen kerran nupista. Tuli ihan mieleen se edellissyksyinen vessakatastrofi. Taas pytty täyttyi ääriään myöten.

Sen verran on arkkitehdilla on ollut järkeä päässä, että vessaan on mahtunut edes vessaharja ja wc-paperiteline. Tartuin harjaan, tökin sillä rohkeasti ja rivakasti sitä tarpeetonta mutkaa pytyn pohjalla. Vedin harjan päättäväisellä vedolla pois pytystä. Nyt se saamarin harja oli kahtena osana: varsi oli kädessäni ja nyt se harjasosa oli tukkimassa vessanpyttyä kiinni juuttuneena siihen täysin turhaan mutkaan.

En voinut poistua vessasta ja tiedottaa kaikille ohikulkijoille: "Seis, tänne ei saa tulla, lääkäri on tukkinut vessanpytyn." Enkä toisaalta voinut hipsiä poiskaan ja jättää sitä harjaa sinne, sillä vahingot olisivat laajentuneet, jos joku muu olisi päässyt asioimaan tässä pikku vessassa. Blogini lukijakunnan säilyttääkseni en nyt aio kertoa, miten sain sen harjan riuhtaistua irti ja tilanteen laukaistua. Mutta totean, että ihminen joutuu joskus luopumaan periaatteistaan yhteiskunnan hyväksi.

Pliis, älkää tehkö kaksiosaisia vessaharjoja.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tyypillistä vessanharjahuumoria. Maukkain yksityiskohta jätetään pois.

Arkkitehtien aivoitukset ovat merkilliset. Esimerkiksi hyvin pohjoisessa yliopistollisessa sairaalassa on yli 300 kilometriä leveää, hyvin lämmitettyä ja tyhjää käytävätilaa.

Postimerkinkokoiset vessat ilman lattiakaivoa on sitten jälkikäteen survottu komeroon.

Potilaan aika kuluu vessan lattian siivouksessa ja muissa pienissä huoltohommissa, kun pönttö vielä vuotaa. Suomi on tässä asiassa pohjolan Japani, mittakaavassa ja kirjaimellisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Sinua odottaa tunnustuspalkinto blogissani.

Armi Paini kirjoitti...

apua taas. Jo toinen palkinto kahden viikon sisällä. Takanreunukselle ei mahdu. Minun siis pitää laittaa pokaali kiertoon viidelle? Yritän parhaani, kunhan ehdin ;) Älkää ottako ylimielisyytenä, mutta on hieman kiire kotona.