torstaina, maaliskuuta 06, 2008

Terveydenhuolto tarvitsee miljoona kiinalaista konekirjoittajaa

Armi, You have 24 hours time to make these potilasasiakirjamerkinnät, otherwise the black helicopter will catch You up and destroy You by a vaporising laser weapon, which of course is very painful procedure. Good Luck, Armi! Totta vai tarua? Totta!

Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltu uutta potilasasiakirja-asetusta. Lakihanketyöryhmään ei ole kuulunut yhtään perse rakoilla ja hiukset pystyssä happosalpaajia ja depressiolääkettä popsivaa sairaalalääkäriä. Ja sen kyllä huomaa. Luonnos osoittaa, että toimistoihmisillä ei valitettavasti juurikaan ole käsitystä siitä, mitä esimerkiksi kardiologisen sisätautiosaston erikoistuvan lääkärin tehtäviin kuuluu ja millaisia vaatimuksia eri tahot ovat työllemme asettaneet.

Asetusehdotuksen mukaan potilasasiakirjamerkinnät on tehtävä vuorokauden kuluessa siitä, kun potilas on poistunut terveydenhuollon toimintayksiköstä. Asiakirjamerkinnäksi katsotaan myös sähköinen sanelu, mutta se on kirjoitettava luettavaan muotoon kolmen vuorokauden kuluessa. Lähetteet on oltava valmiina vuorokauden kulessa, myös kiireettömät. Ja hoitoyhteenvedon on lähdettävä potilaalle vuorokauden kuluessa hoitojakson päättymisestä.

Tämä ei muuten onnistu, tai onnistuu, kun palkataan miljoona kiinalaista konekirjoittajaa. Puolenpäivän aikaan loppuu osastokierto. Sen jälkeen on käytävä syömässä ja heikoimmat käyvät vessassa. Poliklinikalla on muutama potilas iltapäivällä. Iltapäivällä väsätään reseptit käsin, kirjoitetetaan lääkekortit, neuvotellaan jatkohoitopaikasta omaisten ja potilaan kanssa, keskustellaan kotiutuvien potilaiden kanssa, tehdään tutkimuksia ja sanellaan jatkohoitoon menevistä hoitopalautteet. Ja jos lääkäriä on siunattu päivystyksellä, niin kello 15 olisi hyvä olla päivystysalueella. Mutta jos kaikista kotiutuvista pitää olla seuraavana päivänä hoitoseloste valmis, niin saumattoman palvelutapahtuman promoottori Armi repeää.

Tuskin mikään sairaala palkkaa lisää sihteereitä. Ja kun lääkäri kantaa vastuun kaikesta, niin arvatkaapa ketkä noita sairauskertomuksia väsäävät, jos tämä kammottava skenaario toteutuu. Minulla ei ole mitään henkilökohtaisesti konekirjoittamista vastaan, mutta olisi niin paljon muutakin tekemistä. Toinen mahdollisuus on, että kotiutamme esimerkiksi vain kaksi potilasta päivässä, niin laki ja asetukset täyttyvät.

Asetustekstiin liittyvässä muistiossa mainitaan, että vaatimuksesta voidaan poiketa, jos esimerkiksi postittaja sairastuu. Hakekaa minulle nenäliinoja. Lääkärin sairastumisesta ei puhuta mitään.

En tiedä miten noita eri planeetoilta kotoisin olevia asiantuntijoita päätyy tällaisiin hankkeisiin. He luulevat toimivansa potilaan, terveydenhuollon ja yhteiskunnan parhaaksi keksimällä tällaisia fantasiamaailmaan kuuluvia vuorokauden aikarajoja. Tosiasiassa meitä terveydenhuollossa etulinjassa työskenteleviä ammutaan eri tahoilta ilman että nuo tahot edes tietävät toisistaan. Ja he romuttavat koko systeemin näillä hienoilla vaatimuksillaan. May The Force Be with You!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Henk.koht. täällä Tsadissa on tekstinkäsittelijöille ilmoitettu, että se on "KUOLEVA AMMATTI" ja koneet (??!!) tulevat hoitamaan lopulta kaiken. Tällä on perusteltu myös sitä, ettei lisää väkeä ole palkattu, jatkuva työvoima- ja sijaispula vaivaavat eivätkä digisanelut siirry kirjalliseen muotoon! Siksi myöskään toimia ei ole vakinaistettu. Huom. totean vielä tuohon, että me jopa pyrimme lähes tuohon esitettyyn lopputulokseen - uskomatonta, eikö vaan? Joka johti siihen, että mm. Welhotar poistui Herjaamosta kohti vielä kehnompia ja harmaampia niittuja...

Genoveeva kirjoitti...

Ennen aikaan oli vastaanottoapulaiset tai hoitsut lääkärin apuna koko ajan, näin muistelen lapsuudestani. Nopeutti varmaan aika tavalla lääkärien työtä.

Anonyymi kirjoitti...

Tähän ongelmaan on keksitty näpsäkkä apukeino: mobiilikärry!
Siinä voi sitten juosta sen kanssa pitkin osastoa, ja naputella kaikki tiedot asiakirjoihin samalla kun puuhaa noin 10 muuta asiaa potilaan, omaisten sekä hoitohenkilökunnan kanssa. Polillahan kone onkin kiinteä.
Sitten vaan EPAL menemään samantien lähettävään yksikköön, lähete jatkohoitopaikkaan, lääkelistoihin päivitykset, hoitosuunnitelmiin merkinnät, ja se 1,5 sivun kotiutusepikriisi kahdella sormella - eikä huolta, sen mobiilikärryn kanssahan voi mennä vaikka vessaankin. Työolosuhteet siis paranevat huomattavasti.

Joo, tavoitteet on hienot - vain toteutus "pikkuisen" jostain suoliston siltä syvyydeltä, johon ei enää colonoskooppikaan yllä.

Armi Paini kirjoitti...

Ei ole enää apuna. Riisut, haastattelet, tutkit ha puet potilaan, kirjoitata reseptit, lähetteet. Kaikki tämä 20 minuutissa.

Lakiehdotushan olisi hauska, jos se ei olisi totta. Päivässä lähetteeseen liitettvää röntgenkuvaa ei saa lausuntoineen. Ja Stm on asettanut ei-kiireettömän hoidon kriteerit. Potilaan on päästävä hoitoon kuudessa kuukaudessa ja lähete tehtävä päivässä!

Jotenkin toivoisi, että virkamiesten pitäisi tuntea se hallinnonala, jolla työskentelevät.