Incognito Fortissimo

Kerron teille salaisuuden, jos osaatte olla juoruamatta. Tosin hyvinhän te olette pitäneet ne tähän asti. Älkää järkyttykö, mutta pimputan pianoa. Pikku-Armi vinkui elokuusta saakka pimputinta. Armi rahoitti, mutta pukki toi. Minut luultavasti kieriteltäisiin tervassa ja höyhenissä Sibelius-Akatemiassa, koska olen nyt tuhonnut pikku-Armin tulevaisuuden ostamalla hänelle kielletyn vasarakoskettimillisen aidolla melamiinilla kuorrutetun Yamaha-sähköpianon. Musiikipedagogien mielestähän sähköpiano aiheuttaa lapsille vähintään liikavarpaita ja lihomista. Sori vain pedagogit, mutta sähköpiano kuulostaa paremmalta kuin 30 vuotta virittämämättä ollut Hellas-pimputin, joka on joka toisessa suomalaisessa insinööritaloudessa.

Pimputan yksikätisesti. Luulin pitkään, että meillä on vain yksi nuotillinen kirja, eli virsikirja. Tieteellistä esitelmää varten materiaalia etsiessä kirjahyllystä pinojen alta löytyi Nuoren Seurakunna Veisukirja. Virsikirjasta olen harjoitellut soittamaan Enkeli Taivaan, joka menee joten kuten, mutta tuskin kukaan haluaa sitä kuulla. Virsi 13, Nyt sytytytämme kynttilän, vaikuttaa myös helpolta. Ystävä Sä Lapsien herkistää mielen, koska olen sitä jo päiväkerhoajoilta laulanut. Pinojen alta löytämästäni opuksesta olen opettelut soittamaan Pekka Simojoen Jouluyön Hymni. Luulen osaavani sen takeltelematta hyvällä harjoittelulla pääsiäiseen mennessä.

Huikean harrastukseni ohjelmistoa rajoittaa lähdemateriaalin vähyys ja myös se, että teoksessa saa olla vain koko-, puoli- ja neljäsosanuotteja. Kahdeksasosanuotit tuottavat jo päänvaivaa. Ja miksi pitää olla mustat koskettimet. Kuka niitä tarvitsee ja mihin?