Tangoja tuijottaessa eli onko kiire vai tehdäänkö tietokoneella?

Potilashallinnon tietojärjestelmän kanssa joutuu lähes jokainen meistä lääkäreistä tekemisiin. Usein tuntuu, että paras ja kustannustehokkain ja lääkärin kannalta varmin tietojärjestelmä on se vanha pahvikansio, jota riittävästi pöyhimällä asiat löytyvät.

Joku ehdotti, että lääkäri voisi olla potilastietojärjestelmän pilotoija. Eikä muuten voi. Lääkäri vastaa sairauskertomusmerkintöjensä oikeellisuudesta ja säilymisestä, eikä tietojärjestelmätoimittaja. Siksi onkin raivostuttavaa ja pelottavaa, millaisella ylimielisyydellä ja vähättelyllä järjestelmätoimittajat ohjelmistovirheisiin suhtautuvat. Erään työnantajan atk-päällikkö ei jaksanut vastata soittopyyntööni koko päivän kestäneen ja potilasturvallisuuden vaarantaneen käyttökatkon jälkeen. Tohtori Paini olisi huitaissut kovaa ja korkealta painavalla käsilaukullaan, jos miekkonen olisi osunut kohdalle.

Hämmästyttävää on, millaisia käyttöliittymähirviöitä nämä rosinante-järjestelmät ovat. Kuolintodistusta ei tietenkään voi tehdä samalla tavalla kuin B-lausuntoa, vaan sitä tehdessä sylkäistään kolme kertaa vasemman olan yli ja klikataan viidesti hiiren oikealla painikkeella vuodesta toiseen. B-todistuksessa sylkäistään taas viisi kertaa oikean olan yli ja painetaan kolme kertaa hiiren vasemmalla painikkeella. Vai oliko se toisinpäin? Loogista ja helposti muistettavaa? Lähetettä kirjoitettessa pitää lääkärin mennä editointitilaan, lukiessa sitten lukutilaan. Ja jos huomaa virheen, on palattava editointitilaan. Ja kun sitä samaa postimerkin kokoista tangoja muistuttavaa kuvaketta (jonka merkitys ei koskaan allekirjoittaneelle avautunut) tuijottaa viikosta toiseen, niin alkaa Armi-tätikin miettiä levottomia eli työnantajan vaihtamista. Kuulkaa, näillä härpäkkeillä ei läpäistä edes käyttöliittymäopin peruskurssin ensimmäistä kotitehtävää.

Hankintaprosessit ovat hauskoja: Eräskin terveyskeskus sai lukea paikallislehdestä, kuinka korkea-arvoinen kunnanviskaali oli saanut halvalla taloushallinto-ohjelmiston kylkiäisenä potilastietojärjestelmän. Miltähän tuosta viskaalista olisi tuntunut, jos terveyskeskus olisi hankkinut hänelle pallon jalkaan kymmeneksi vuodeksi? Eräässä toisella paikkakunnalla asian ratkaisi taas toimistohenkilökunnan mielipide. Lääkärit halusivat ihan vallan muuta.

Hyvä potilastietojärjestelmä on kuin ihanneanoppi: temput ja oikut oppii parissa tunnissa, yksinkertainen ulkoasu, looginen eikä kysele turhia.