perjantaina, joulukuuta 18, 2009

Kiitosten aiheet

Vuoden lopulla haluaa kiittää erinäisitä asioista.Ensinnäkin, oikein paljon kiitoksia mustakaapuisen miehen äänestäjille. Rasittava Isä Mitro saatiin pois vähäksi pois naistenlehdistä, iltapäivälehdistä sekä television asia- ja viihdeohjelmista sekä sijoitettua Brysseliin. Tosin viime viikolla hän jo esitelmöi saaden julkisuusannoksensa iltapäivälehdessä, että hänen perusoikeuksiaan on loukattu, kun ei voi esiintyä Jukka Rintalan suunnittelemassa kaavussa, vaan on tyydyttävä TEHYn lahjoittamanaan tikkiliiviin.

Kiitos nykyiselle työnantajalleni, ettei minun tarvitse käyttää kuin kaksi kertaa viikossa potilassekoitusjärjestelmä Mirandaa. Myöskin siitä pitää olla iloinen, ettei minun tarvitse päivittää siihen potilaan käyttölääkitystä. Kaikkien suomalaisten on syytä huokaista helpotuksesta ja tuntea kiitollisuutta, ettei Miranda ole vielä lennonjohtotorneissa eikä pankkisaleissa käytössä, vaikka sairaanhoitopiirit tekivätkin erään tietojärjestelmiä ruotineen ohjelman jälkeen tiedotteen, jossa kerrottiin, ettei mitään potilasturvallisuusongelmaa ole. Mielestäni Miranda ansaitsisi jonkun palkinnon, sillä se lisää suomalaisten työllisyyttä. Entiseen verrattuna hoitajia tarvitaan 1.7- kertainen määrä Mirandan ja potilaiden hoitamiseen. Lääkäreidenkin kierrot venyvät iltapäivään.

Kiitos myös kaikille savolaisille siitä, että he ovat osanneet olla muutaman viikon hiljaa suuruudenhullusta hankkestaan eli Tahkon korotuksesta. Mäkeähän korotetaan 300 metriä ja kaivetaan kuoppaa 150 metriä. Kun mäki on valmistunut, niin odotetaan olympialaisia Nilsiään. Onnea vaan savolaisille.

2 kommenttia:

E.B. kirjoitti...

MInusta Miranda on paljon näppärämpi kuin hirveänkamala Pegasos. Tai no, toisaalta jos ne yhdistetään ja molemmista otetaan ne hyvät puolet, saataisiin loistava ohjelma joka toimisi kaikissa paikoissa. Nyt ei pysty pikkukaupunki X:n Pegasoksesta lähettämään reaaliaikaisesti ison kaupungin Mirandaan tietoja vaikka välimatkaa on vain 15 kilometriä. Pöh ja pyh. Arvatkaapas vaan hukkuuko potilassiirroissa mystisesti paperit... no kyllä hyvin usein.

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän kehityspolku liene Mirandan ja Pegasoksen osalta sellainen, että ne ennen pitkää yhdistetään. Molemmat ovat nääs nykyisellään saman toimittajan tuotteita. Se, että saadaanko yhdistelmäversioon molempien paremmat vai huonommat puolet, vai uusi sekoitus, jää nähtäväksi.