Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaalit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaalit. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, syyskuuta 21, 2009

Kukkaisrahasto- sekoilevat keskustahipit vauhdissa

Kansanedustaja Antti Kaikkonen on saanut johtamaltaan asuntosäätiöltävaalitukea. Mikäs siinä. Kyllä se senkin selittelee parhain päin. Kaikkonen on luultavasti ymmärtänyt raha-automaattiyhdistyksen automaattirahayhdistykseksi, joka jakelee ilmaiseksi ja vastikkeetta rahaa kaikille. Saamme varmaan seuraavssa naistenlehdessä selvityksen siitä, miksi näin kävi. Kaikkonen vetoaa runsaiden parisuhdekriisi-, eurovaali-, lapsettomuushaastattelujen aiheuttamaan uupumukseen. Kaikkonen kehottaa kotisivullaan liittymään Kanki-tiimiin. Onkohan ensi vuonna vanki-tiimi?

Keskustan kukkaisrahasto haistattaa kevyen iloisesti demokratialle ja logiikalle. Hippiorganisaatio siis tuki Vanhasta. Ja kun äänesti Vanhasta, nin tuki nuorison koulutusta. Ei kuulkaa, tämä teidän logiikkanne on ihan Perä-Seinäjoelta. Miksei sitten sitten Vanhasta äänestämällä tukenut yhtä hyvin sinihomejuuston maahantuontia ja saappanheittoa? Ja psykedeelistä käänteiskukkaislogiikkaa käyttäen: Jos Matti Vanhasta ei olisi valittu, niin peruskoulu olisi loppunut kahdeksanvuotiailta, 10-vuotiaat tytöt olisivat joutuneet sikatilalle Pohjanmaalle piikomaan ja 12-vuotiaina tytöt olisi naitettu Farmi-maatalousnäyttelyssä mullikarjanpitäjille Pohjois-Savoon. Kiitos Kukkaisrahasto!

lauantaina, kesäkuuta 27, 2009

Katsokaa kun mä heittelen tätä vaasia

Jihuu. Voitte tulla nyt katsomaan kun mä soudan tuon saaren ympäri! Ensin voisin kuitenki näyttää teille kuinka osaan hakata halkoja. Näin ja näin. Eikö näytäkin hyvältä. Siinä menee koivupölli. Klops. Ja tässä tulee haapapölkky. Vähän on oksainen. Mutta elämä on. Nyt voitaisiin mennä katsomaan halkopinoja. Eikö olekin suorassa? Mutta pliis ei puhuta enää vaalirahoituksesta.


Voitais siirtyä nyt sisätiloihin. Mulla on aina zeroa jääkaapissa pahan päivän varalle. Saatte katsoa sinne jos haluatte. Ja tääällä on poreamme. Ja tässä on mun näppäimistö josta Jarmo on repinyt irti numeronäppäimet Sirkan vaatimuksesta. Tässä on yhdeltä Kyöstiltä saatu vaasi. Mä osaan heitellä sitä näin, että kierähdän ympäri jalkani ympäri ja lausun sanat Urho Kekkonen purkin ollessa ilmassa. Blinlkkkkkksssssss. Oho eilen se onnistui eduskunnassa.

Jaa Meri-Kukka. Hei oottakaas kun käyn soittamassa yhden puhelun. Tuut tuut tuut. Sirkka pliis pliis pliis vastaa. Sirk... Oma pusipusi-Urhosi moi. Helevetin täällä hyvä että sain sut langan päähän. Ihan tällainen pikakysymys: Voitaisko mennä naimisiin ensi viikolla poliitt... eikun poliisilaitoksella? Klik. Tuut tuut. Sirkkaaa? Loppuiko siltä akku?

-- Post From My iPhone


sunnuntaina, huhtikuuta 19, 2009

Karkkilakossa

Hallituksen pojat Alexander ja Jyrki ovat ryhtymässä karkkilakkoon. Mutta toivottavasti heidän äitinsä päästää heidät limudiskoon.

Tiedättekö muuten mikä oli Paavo Lipposen lempiaine kansakoulussa? Kaunakirjoitus tietenkin.

SDP yrittää epätoivoisesti saada kannatuslukuja paremmaksi. Siihen on yritetty verkkosukkahousuja, huulipunaa, lääkäreiden mollausta, tusinaa välikysymystä ja uhkailua yleislakolla. Mutta nyt SDP räjäyttää kannatusraketin nousuun Mitro-glyseriinillä.