Matkailuauto avartaa

Saksalainen matkailuauto on omistajansa mukaan hyvin hienostunut tuote. Autossa on kuulemma loppuun asti mietittyjä ratkaisuja. Auton peltikin on niin hienoa ja ohutta, että käsillä ei saa painaa auton ulkopintaan, sillä se painuu herkästi lommolle. Meitä valistettiin, että se on tehty tinapaperin kaltaisesta aineesta. Tosin tinapaperikin kestää puiden oksien raapaisuja, mutta matkailuauto ei.

Sivuovesta autoon noustessa ei kannata ottaa oven reunasta kiinni, koska ovikärpäsverhon lista voi irrota. Tavaratilan ovien lukot ovat niin täynnä herkkää tekniikkaa, ettei tälläinen yksinkertainen ihminen osaa näitä saksalaisia laatutuotteita sulkea. Kotipihassa ensimmäistä kertaa lukkoa avatessa lukkopesä jäi avaimeen kiinni, ja sen jälkeen mikään lukko ei enää sulkeutunutkaan kunnolla. Paitsi vessan lukko toimi niin perusteellisesti, ettei sieltä päässyt enää yöllä ulos ilman ulkopuolista apua. Pitää olla kiitollinen, etteivät saksalaiset ole päässeet tekemään kotimme lukkoja.

Matkailuautossa vaihteisto on lähes turha kapistus. Ihan sama millä vaihteella ajat ylämäkeä ylös, koska kaasupolkimen painamisesta huolimatta vauhti ei kasva. Alamäessä vauhdin ei voi antaa kasvaa liian suureksi, koska saksalais-italiaisesta kiihtyvyysihmeestä tulee kiikkerä. Ainoa missä vaihteistolla on merkitystä, on tasamaa-ajo ja peruuttaminen. Moottorimelun ansiosta autossa voi keskittyä pelkästään omiin ajatuksiinsa, sillä muiden kanssa keskustelusta ei tule mitään.

Tinapaperiautossa tietää mitä tapahtuu. Ihotautidiagnoosinkin pystyy tekemään autossa potilasta näkemättä. Kun lapsi raapii jalkaansa yöllä auton takaosassa, niin auton etuosa heiluu. Kaksi henkilöä ei pysty ohittamaan toistansa autossa, vaan on kuljettava jonossa. Kaappeja ja vessan ovea ei voi avata samanaisesti. Jos pistorasiassa on pistoke, niin vessanovea ei saa auki.

Tiedättekö mikä on matkaparkki? Se on suomeksi yöllinen rekkahelvetti. Erehdyimme ensimmäisenä yönä ajamaan sellaiseen levon ja rauhan viattomaan tyyssijaan. Tunti nukuttiin, koska siinä 5 metrin päässä puolen Suomen rekat vaihtoivat kuskeja, perävaunuja, soittivat torvea, heittivät metalliketjuja maahan tai muuten vain auto oli käynnissä. Aamulla kiukusta sähisevä mies sai tarpeekseen, hyppäsi junaan ja haki oman autonsa.

Ettekä ikinä arvaa, mikä vielä kruuunasi tuon parkkimanalassa vietyn yön. Aamulla auton kylkeen iskeytyi itä-eurooppalainen yrittäjäseurue, jonka verkkareihin ja rantasandaaleihin pukeutunut myyntitykki tuijotti lompakkoani ja yritti kaupata kiikareita. Sentään niin halpaan me emme menneet, että kiikarit olisimme ostaneet, vaikka matkailuautolla liikuimmekin.