Palo, haavoittunut ja kuollut. Kuulostaako rikollisyndikaatin toiminnalta? Niin minustakin, mutta kyse on Suomen kansallisurheilusta, pesäpallosta. En voi ymmärtää, että joku viitsii seurata pesäpalloa, ja puhumattakaan siitä, että ikävystyttävää keksimällä keksittyä peliä televisoidaan lupamaksajien varoilla tuntitolkulla lauantain parhaaseen katseluaikaan.
Väittääkö joku muka näkevänsä sen pallon? Pallo lentää kovaa, mutta ei sitä koskaan näy. Ja miksi pitää lukkarin heittää vääriä suorassa lähetyksessä? Eikö hän voisi sen verran harjoitella, ettei vinoja viskelisi? Eihän hyvällä hyvällä muistella suorassa lähetyksessä väärin laulajaakaan.
Eikä sitä lyöjääkään voi paljon kehua. Paljon on huteja, ja jos mailallinen osuu, niin hän lyö suoraan ulkokentälle kopin. Tai ihan lierun lähelle. Jos oikein onnekkaasti käy,niin pallo katoaa kerrostalon pihaan, katsomon alle tai häviää katuojaan. Ja tätä pallon etsimistä sitten televisioidaan.
Ja joskus kun sattuu hyvä tilaisuus, pesästä säntää yksi mies juoksuun ja tämä kaatuu lähes aina loppumetreillä. Eivätkö kaikki lyöntivuorossa olevat voisi karata sinne kentälle ja yrittää vallata kaaoksessa pesän? Siinä olisi katsojillakin enemmän ihmeteltävää.
Mutta tämä on pesäpallossa aivan huippua: Jonotuksessa on tehty urheilua. Konttauskypäräpäiset ihmiset seisovat rivissä ja odottavat omaa lyöntivuoroaan tuntitolkulla. Mutta suomalaisethan ovat tottuneet jonottamaan ja odottamaan apteekissa, kaupassa ja kännykkäoperaattorin puhelinpalvelussa. Itsekin olen jonottamisessa Sarasvuon sanoin lähes Suomen mestaruustasoa.
Ainoa järkevä urheilu jota seuraan, on murtomaahiihto. Ja sitäkin vain sen aikaa, kunnes alkaa harmittamaan hyvä suksien luisto, hienot maisemat ja koiranpaskattomat ladut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti