lauantaina, huhtikuuta 21, 2007

Poreamme ilman kynttilöitä

Suomen kansa on hämillään. Koko homma on ihan uuniperunasta. Piti tulla veret seisauttava ja raikas porvarihallitus. Tulikin juustoton pizza, jossa on vanhaa hiivaa.

Kaksi hallituksen jäsentä on roudattu paikalle politiikan pihamuseon ulkovarastosta. Hahmot ovat rähmällään. Toinen on tekstiviestitieteen maisteri ja toinen on täysin korvaamaton vastustamistieteen dosentti.

Armin-tädin osaketta välitti kiinteistövälittäjä, jonka esittelyissä oli "hyvä tunnelma". Päätyasunto oli ison vesistön rannalla ja uudenveroisessa kunnossa. 54 katsojaa kävi katsomassa eikä yhtään tarjousta. Miehessä, joka hokee, että tekemisen meininki, on sitä samaa kuin siinä aikaansaamattomassa kiinteistöjobbarissakin.

Perusterveydenhuolto tarvitsee lihaa, luuta ja verta sekä sänkypaikkoja lisää. Hyssälä järjesti hoitotakuun. Mutta hyvähän se on lonkkia ja kaihia leikata, jos ei ole jatkohoitopaikkaa. Perusterveydenhuollon potilaat makaavat sairaaloiden sisätautiosastoilla. Hyssälän olisi aika kaivaa puukko tupesta hameensa alta ja lyödä se pöytään. Kunnat olisi velvoitettava järjestämään tarvetta vastaava määrä vanhushuollon palveluita. Armi-tädin mielestä ensin olisi ollut tarpeellista järjestää perusterveydenhuolto kuntoon, sitten vasta temppuja tekevä hoitotakuu.

Siitä Armi on tyytyväinen,ettei se bimboblondi päässyt enää ministeriksi. Hän puhui paljon ja sanoi vähän. Muutkin ilmeisesti kyllästyivät häneen.

Maan sisäisestä turvallisuudesta vastaa nyt toimistosihteeri. Minulla ei ole mitään toimistosihteereitä vastaan, hyödyllisiä ihmisiä, mutta lupaan tästä lähin tarkistaa ulko-oveni nukkumaan mennessäni.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Vastustamistieteen dosentti! :)) Tuhannet lappilaiset kärpäset eivät voi olla väärässä...